Riihimäen Lasi Oy. Finlandia on suunniteltu vuonna 1945 säveltäjä Jean Sibeliuksen 80-vuotislahjaksi. Hän omisti 3 % Riihimäen Lasi Oy:n osakkeista. Suunniteltu yhteistyössä Emil Filénin kanssa, joka valoi kipsimallin. Filén toimi opettajana Taideteollisuuskeskuskoulussa 1919–1958 ja Teknillisessä korkeakoulussa 1943–1958.
Arttu Brummer (1891–1951) oli huonekalusuunnittelija, vaikka hänet tunnetaan paremmin lasitaiteilijana. Brummer voitti Karhulan lasitehtaan suunnittelukilpailun 1932 ja Riihimäen kilpailun seuraavana vuonna. Vuodesta 1933 hänen kaikki uudet lasisuunnitelmansa toteutettiin Riihimäellä. Hän puolusti korkeatasoisen taidekäsityön ja yksilöllisyyden merkitystä. Brummerin keskeinen merkitys Suomen taideteollisuudelle oli hänen pitkä uransa opettajana Taideteollisuuskeskuskoulussa vuodesta 1919 kuolemaansa 1951 saakka ja taiteellisena johtajana vuodesta 1944 alkaen. Hän oli lähes kaikkien Collection Kakkosen kokoelmassa mukana olevien taiteilijoiden opettaja.
’’Hän kuului niiden ihmisten joukkoon, joille taide merkitsee kulttia, uskonnollisuuden sukuista palvontaa, joille kauneus on elämän vettä, syvältä sen peruslähteistä pursuavaa, ja joille esteettinen muoto on ihmiselämän korkein ja täyteläisin ilmennys.”
J. S. Sirén, 1954
Kaj Franck on tärkeä lenkki eurooppalaisessa esinekulttuurissa modernismin tavoitteiden toteuttajana. Päämäärätietoisena ja rohkeana hän onnistui uudistamaan teollisuuden tuotteet sotien jälkeiseen yhteiskuntaan. Esineiden tuli soveltua käyttötarkoitukseensa, olla edullisia sekä esteettisesti korkeatasoisia. Franckin esitys uniikkien tekemisestä hyväksyttiin tuotekokouksessa 1953. Uniikkeja valmistettaessa taiteilija oli aina läsnä osallistuen luomisprosessiin: Nuutajärven kaikki resurssit olivat hänen käytössään. Vastaavaa mahdollisuutta uniikkilasin luomiseen ei ollut muilla suomalaisilla lasitehtailla. Näin syntyi ainutlaatuisia ja rohkeita taidelasi- ja uniikkiesineitä, jotka ovat pääosassa Collection Kakkosessa.
”Esteettisyys ei kuitenkaan ollut ensisijainen tavoite. – – Se tuli mukaan luonnollisella, lähes huomaamattomalla tavalla siitä, että hän oli läpikotaisin esteettinen ihminen, jolle kauneus kaikkine ulottuvuuksineen oli pintaa syvemmällä, ajattelun ja esineen kokonaisuudessa.”
Tapio Periäinen, 1997
–
”Hän on parikymmentä vuotta työskennellyt sarallaan, tutkinut ja punninnut ääriviivoja, kokeillut materiaaleja ja muotoja. Monilla ulkomaanmatkoillaan hän on saanut inspiraatiota työlleen. Se, mihin hän lopulta on päätynyt, on harkitun yksinkertaista, mutta samalla kaunista ja levollista.”
Marianna, Helsingin Sanomat, 1951
Joonas Laakso päätti jo pikkupoikana, että hänestä tulee taiteilija. Kankaanpään taidekoulun jälkeen seurasi opiskelu lasinpuhaltajaksi. Harjoittelu puhaltajamestari Jaakko Liikasen JL-lasissa sujui hyvin. Kahden kuukauden harjoittelujakso venähti puolen vuoden mittaiseksi. Nykyään Laakso tunnetaan poikkeuksellisen lahjakkaana lasinpuhaltajana ja lasitaiteilijana. Hänen teoksensa ovat omaperäisiä ja tuoreita. Usein hän hakee inspiraatiota katutaiteen maailmasta, jossa säännöt ja rajat on tehty rikottaviksi.
–
Collection Kakkonen pyrkii nostamaan esille myös kiinnostavia nuoria suomalaisia taiteilijoita.
”Tykkään taiteesta, jossa ei ole sääntöjä, miten pitää tehdä.”
Joonas Laakso
Aimo Okkolin oli poikkeus oman aikansa taiteilijoiden keskuudessa. Hän oli erittäin taitava hioja ja kaivertaja ja tunsi perusteellisesti lasin mahdollisuudet. Huomattuaan hiomisen kaivertamista monipuolisemmat mahdollisuudet taidelasin luomisessa alkoi syntyä taidelasia 1950-luvun puolivälissä.
Hän pystyi hiomaan uniikit ja sarjatuotantonsa prototyypit itse. Luonnon merkitys henkisenä voimanlähteenä oli hänelle korvaamaton. Riihimäen Lasi Oy oli tunnettu värillisestä kristallistaan, joka tuli markkinoille vuonna 1960. Samana vuonna valmistui Okkolinin tunnetuin työ, Lumpeenkukka.
”Aimo Okkolin – – on ainoa lasitaiteilijamme, joka valmistaa esineensä itse, hioo ne, poistaa pintaa, ottaa paljon pois. – Raskasta minä etsin, painavaa. Sellaisia ne ovatkin, pyörre, jäävuori, ahtojää, purje, veden renkaat, louhikko, tähkä, uurteet. Mahtavia ja ehdottomia, puhuvat omaa suoraa voimakasta kieltään.”
Tuulia Hiltunen, 1972
Markku Salo tuli Nuutajärven Lasin palvelukseen 1983 muotoilemaan sarjatuotteita. Hän on ollut omaperäisen suunnittelun ja kokeellisen lasitaiteen eturivissä 1980-luvun puolivälistä lähtien. 1990-luvun alusta alkaen hän on siirtynyt yhä enemmän vapaa taiteen puolelle unohtamatta kuitenkaan muotoilua. Markku Salo asuu ja työskentelee edelleen Nuutajärven lasikylässä. Lähes nelikymmenvuotisen uransa aikana hän on tutkinut laajasti eri aiheita, materiaaleja ja tekniikoita, tehnyt paljon. Kuten hän itse on todennut: ” Ei sellaista juuri ole kuin inspiraatio. On selvempiä hetkiä ja selvempää ajattelua – – kun tekee paljon, asiat kehittyvät ja kiteytyvät.”
”Markku Salo osaa säveltää väreillä ja muodoilla. Hänen töissään on leikkimielisyyttä ja huumoria, eikä hän sorru romantisointiin. Uudella kokoelmallaan Salo näyttää jälleen kerran kuuluvansa kansainvälisen lasitaiteen ehdottomaan parhaimmistoon. Kaj Franckin ja Oiva Toikan sielunveli jatkaa Nuutajärven kunniakasta perintöä.”
Juhani Lemmetti, 2020
Timo Sarpaneva suunnitteli ensimmäiset lasiesineensä Iittalan lasitehtaalle vuonna 1951. Jo hänen ensimmäiset työnsä herättivät huomiota. Vuoden 1954 Milanon triennaalin menestys tikkupuhallettuine Orkideoineen ja Kajakkeineen teki hänestä maailmankuulun. Vaikka näyttelyt osaltaan rytmittävät Timo Sarpanevan tuotantoa, uudet valmistustekniikat näyttävät olleen erityisen inspiroivia. Omien sanojensa mukaan hänen lähtökohtanaan oli aina taide. Vuonna 1956 markkinoille tullut i-lasi, poltettuun puumuottiin puhalletut Finlandiat vuodelta 1964, Arkipelagot vuodelta 1978 ja Lasiaika ja Claritas 1980-luvun alussa vahvistivat entisestään hänen keskeistä merkitystään lasitaiteilijana.
–
Collection Kakkosen Sarpaneva kokoelma on laaja käsittäen taiteilijan koko tuotannon sen ensihetkiltä viimeiseen ponnistukseen maestro Pino Signoretton kanssa.
”Kerta toisensa jälkeen hän luo jotain, jota ei uskottu mahdolliseksi. Tässä ulottuvuudessa hän näyttäytyy lasin velhona ja mestarina, joka sormillaan, uteliaalla katseellaan ja selittämättömällä taidollaan pakottaa lasin joka kerta uuteen muotoon.”
Dan Sundell, 1993
Nanny Still oli Riihimäen Lasi Oy:n tunnetuin taiteilija. Hän suunnitteli käyttölasia ja maljakoita, mutta koko uransa ajan myös taidelasia. Mentyään naimisiin 1958 hän muutti amerikkalaisen miehensä kanssa Brysseliin, jossa hän asui koko loppuikänsä. Hän tunsi kansainväliset trendit jo ennen kuin sana tuli tutuksi Suomessa. Näyttelynsä yhteydessä Pariisissa hän totesikin, että Suomessa kohuttu ankara pelkistyneisyys oli vain köyhyyttä, jota ei kannattanut Pariisissa esitellä. Suomenruotsalaisella määrätietoisuudella hän teki monipuolisen uran niin Suomessa kuin Keski-Euroopassakin ja jatkoi lasin tekemistä käytännössä elämänsä loppuun saakka.
”Modernismin suomalaisen taidelasin keinot olivat 1950-luvun puoliväliin tultaessa hioutuneet äärimmäisen hienostuneiksi, mutta tässä ylevässä estetiikassa oli samalla jotain karua ja sisäänpäin kääntynyttä. Nanny Stillin uusien muotojen estetiikka oli kevyempää: hallitussa muotitietoisuudessaan se oli ultramodernistista, mutta samalla siinä oli jotakin välitöntä – pilkettä silmäkulmassa.”
Harri Kalha, 2001
Oiva Toikka oli noin viidenkymmenen vuoden ajan Nuutajärven lasitehtaan merkittävin lasitaiteilija. Aloitettuaan Nuutajärvellä vuonna 1963 hän vakiinnutti muutamassa vuodessa asemansa lasitehtaan kaupallisen tulevaisuuden kannalta keskeisenä tekijänä – yksilönä ja arvostettuna taiteellisena vaikuttajana. Toikan lasiesineet ja erityisesti taidelasi poikkesivat merkittävästi Iittala-ryhmän viileän modernista klassisesta muotoilusta. Toikasta tuli kansainvälisesti tunnettu ja hänen uskolliset ihailijansa olivat niin ikään kansainvälisiä. Hänen Lintunsa pitivät lasitehtaan toiminnassa ja kannattavana ja varmistivat paikallisten lasinpuhaltajien työllisyyden vuoteen 2014 saakka, jolloin tehdas lopetti toimintansa.
–
Oiva Toikan laaja kokoelma sisältää teoksia uran alkuvaiheilta sen loppuun. Kokoelman helmi on Lasimetsä, useasta osasta koostuva monumentaalinen teos.
”Oiva Toikan tuotanto on kuin kansalliseepos. Siinä on luontoa, kansaa, arkkitehtuuria, kuvanveistoa, maalaus-, lavastus-, ja kertomataidetta ja arkiesineitä. Vain musiikki puuttuu, mutta katsoja vaistoaa duurisoinnut. Oiva Toikan eepos säteilee innostusta, avoimuutta ja elämänmyönteisyyttä. Se on sydämen maisemaa, joka koskettaa kaikkia.”
Tuula Poutasuo, 1993
Helena Tynellin (o. s. Turpeinen) yhteydet Riihimäen Lasiin syntyivät Taito Oy:n ja sen johtajan Paavo Tynellin kautta. Helena Tynell siirtyi 1946 Riihimäen Lasin muotoilijaksi ja jatkoi tehtävässä 30 vuotta. Kun hän vieraili 1961 ensimmäisen kerran Italiassa, se vaikutti häneen kuin salamanisku.
Matkanjälkeisissä esineissä alkoi olla veistoksellisuutta, toisinaan vapaasti muotoaan etsivän lasimassan vaikutelmaa, toisinaan hyvin kurinalaista geometrisuutta. Lasin veistokselliset ominaisuudet alkoivat kiinnostaa yhä enemmän. Syksyllä 1976 käsityötuotanto lopetettiin Riihimäen Lasissa. Tynell oli jo vuodesta 1961 suunnittelut lasivalaisimia saksalaiselle BEGAlle, jossa aktiiviura jatkui vielä 10 vuotta.
”Helena Tynell ei nähnyt lasia kuplamaisena pehmeänä aineena. Hänen mielestään lasi oli voimakasta ja omatahtoista ja hän halusi kokeilla, miten pitkälle lasin muotoilussa myös teknisessä mielessä voi mennä.”
Uta Laurén, 2010
Vesa Varrela innostui lasista opettajansa Heikki Kallion, kansainvälisen studiolasiliikkeen suomalaisen edelläkävijän, kautta. Varrelan ura ei ole ollut sidoksissa teollisuuteen, mikä oli uutta vielä 1980-luvullakin. Kansainvälisen studiolasiperinteen mukaisesti hän osallistui kansainvälisiin työpajoihin ja lasitapaamisiin ja loi näin laajan kansainvälisen ystäväverkoston. Varrela käytti taiteessaan jo 1980-luvun lopulla suuria lasipintoja. Hänen kokemuksensa on tuonut hänelle tilaustöitä, kun lasin käyttö arkkitehtuurissa on lisääntynyt. Lasi yhdistettynä kulloinkin ajankohtaisiin teemoihin, lasin pitkä historia ja koko meitä ympäröivä maailma ovat Vesa Varrelan taiteen perusta.
–
”Minä rakastan värejä. Lasissa ne ovat syviä ja läpikuultavia, koska ne eivät ole pintoja, kuten esimerkiksi maalauksissa. Lasi on kuin taivas, jossa väri on syvyydessä.”
Vesa Varrela, 2005
Alvar Aallon muotoilu, huonekalut ja valaisimet liittyvät rakennusprojekteihin. Hän suunnitteli Pariisin maailmannäyttelyä varten 1937 Karhulan lasitehtaan järjestämään kilpailuun lasiesinekokoelman, joka designnäyttelyistä ja eksklusiivisten designliikkeiden pöydiltä on vienyt kansainväliseen menestykseen ja kaikkien tavoitettavaksi. Aalto-maljakoiden epäsäännöllinen vapaa muoto poikkeaa perinteisestä lasimuotoilusta, jossa perustana on usein lasille luonteenomainen pyöreä muoto. Esineet puhallettiin aluksi Karhulan lasitehtaalla, mutta 1940-luvun lopulla tuotanto siirtyi Iittalaan. Suosituimpana mallina on pysynyt Savoy-maljakko.
–
Alvar Aalto on maailman yksi tunnetuimmista arkkitehdeistä. Lasimaljat ja -maljakot ovat osa Aino ja Alvar Aallon sisustusajattelua ja maailman tunnetuimpia lasiesineitä.
”Aallon kansainvälinen maine muotoilijana saattaisi kuitenkin perustua jo yhdelle ainoalle esineelle, Aalto-maljakolle. Sen epäsovinnainen, vapaa muoto heijastaa niitä piirteitä, jotka ovat tunnusomaisia Aallon arkkitehtuurille.”
Timo Keinänen, 1988
Gunnel Nymanista tuli heti kuoltuaan suomalaisen lasimuotoilun ihailtu edelläkävijä ja esikuva. 1930-luvulla lasia syntyi sekä Riihimäen Lasille että Karhulaan. Fasetti I vuodelta 1941 oli kansainvälisestikin käänteentekevä teos, joka perustui kristallireunan vaihtelevan paksuuden optiseen hiontaan. Nyman tunnetaan parhaiten Nuutajärvelle suunnittelemistaan taide-esineistä. Hänen vaikutuksensa suomalaiseen lasiin on merkittävä. Idealisoitu kuva peittää määrätietoisuuden, jolla Nyman saavutti asemansa. Vain 39-vuotiaana kuollut taiteilija jätti testamentikseen lasia käsittelevän herkän esseensä, jossa hän käy läpi omaa suhdettaan lasin monipuolisiin ominaisuuksiin.
—
Collection Kakkonen on yksi täydellisimpiä Gunnel Nymanin lasituotannon kokoelmia.
”Hänen lasinsa eivät ole ohuita ja hauraita vaan massiivisia ja täynnä väkevää elämää. Mutta niissä on samalla tähän massiivisuuteen yhtyneenä ihmeellistä keveyttä ja kuulasta aineettomuutta, niin että ottaessamme esineen käteemme hätkähdämme tuntiessamme sen todellisen painon.”
Kerttu Niilonen, 1947
Tapio Wirkkala on suomalaisen taideteollisuuden johtohahmo ja monien klassikoiksi nousseiden esineiden suunnittelija. Muotoilijana ja taiteilijana toiminut Wirkkala teki myös merkittävän uran kansainvälisesti arvostettuna näyttelysuunnittelijana. Luonnon merkitystä korostetaan usein erityisesti Wirkkalan muotoilussa. Hän ei teoksissaan koskaan kopioinut luontoa vaan tutki ja tulkitsi sen rakenteita. Hänen mielestään esineestä tuli tällä tavoin lähes itsestään kaunis. Muotoilijana Wirkkala oli tyytyväinen vasta sitten, kun idea, materiaali, muoto, toteutus ja käyttötarkoitus olivat sopusoinnussa keskenään.
–
Collection Kakkosen Wirkkala kokoelma on erityisen laaja, heijastaen muotoilijan merkittävyyttä suomalaiselle taideteollisuudelle.
”Omakohtaisesti kerrottuna tuon esille erään unohtumattoman vahvan kokemukseni, joka liittyy Wirkkalan Pilkkiavanto-nimisen teoksen hankintaan. Siitä on jo runsaat 15 vuotta, kun olin onnistunut hankkimaan Wirkkalan kyseisen teoksen ja samaisena talvena tyttärieni ollessa kouluikäisyyden kynnyksellä me kirjaimellisesti konttasimme eräänäkin kevätaurinkoisena sunnuntaipäivänä Pyhäselän jäällä ja vertailimme Wirkkalan luomaa Pilkkiavantoa luonnon luoman pilkkiavannon muotokieleen. Vielä nytkin jälkeenpäin voin vain ihastellen todeta; ne olivat kuin kaksi marjaa.”
Kyösti Kakkonen, 2013
