Arabia. Tehdessään opintomatkan vuonna 1951 Italiaan Kjellberg kuvaili maisemaa ihailemallaan riikinkukonturkoosilla sävyllä: ”– – näkymä yli turkoosinsinisen meren, jossa oli kiehtova lila sävy, väri jonka olin aiemmin nähnyt ainoastaan vanhassa kiinalaisessa lasitteessa – –.” (Mirja-Kaisa Hipeli, Friedl Kjellberg, Arabian museo, Helsinki 1989)
Arabia. Tyylitellyt lintumuodot olivat myös osa Lundgrenin Arabialle valmistamaa kokoelmaa Milanon triennaaliin 1933.
Uniikkeja, todennäköisesti 1920-luvulta.
Uniikki, mahdollisesti 1920-luvulta. Aiheena italialaismaisema.
Aktiebolaget Iris 1897–1902
Aktiebolaget Iris 1897–1902. Korvallinen vati, ruukku, vuokia, teekannu ja ruukkuja
Aktiebolaget Iris 1897–1902. Korvallinen vati, kaadin ja öljylampunjalka
Aktiebolaget Iris, 1897–1902. Tämä esinetyyppi oli esillä Iris-huoneessa Pariisin maailmannäyttelyssä 1900.
Arabia. Tämäntyyppinen lintuveistos oli esillä Taideteollisuusnäyttelyssä Helsingin Taidehallissa vuonna 1953.
Aktiebolaget Iris 1897
Aktiebolaget Iris 1897 – 1902. Kuvioaiheena Suomen leijona ja heraldinen ruusu.
Rut Brykin taide on Suomen taideteollisuuden menestystarinan persoonallista ydintä. Kuudelle vuosikymmenelle ulottuva uuden etsintä heijastaa samalla modernin taiteen yleisempää kehityskertomusta: lyyrisestä kuvatarinoinnista kohti yhä abstraktimpaa ilmaisua. Taiteilijan massiivinen taidetahto näkyi jatkuvassa uuden etsinnässä: Bryk hamusi alusta asti suuria tehtäviä ja ehti uransa aikana luoda taiteellisen nahkansa useaan otteeseen. Monumentaalisuus ja minimalismi löivät kättä, kun kaakeleista kootut sommitelmat kurottivat julkiseen tilaan. Bryk työskenteli Arabian taideosastolla vuosina 1942–1991. Kausi huipentui viimeiseen monumentaaliteokseen Jäävirta Tasavallan presidentin virka-asuntoon, Mäntyniemeen.
–
Brykin teokset muodostavat yhden Collection Kakkosen isoista kokonaisuuksista. Kokoelmaan kuuluu muun muassa monumentaaliteos Muuttolinnun laulu sekä seinälaattoja ja -reliefejä kaikilta vuosikymmeniltä, 1950-luvulta esimerkiksi Corpus Domini.
”Pyrkimykseni on luoda kauneutta ihmisen ympärille, sillä aivan liiaksi me itse kukin saamme painiskella harmaan ja yksitoikkoisen arkipäivän kanssa.”
Rut Bryk, 1953
Alfred William Finch ja Louis Sparre tapasivat Brysselin maailmannäyttelyssä kesällä 1897. Nähdessään näyttelyssä Finchin keramiikkaa Sparre tunsi löytäneensä taiteilijan, jota oli etsinyt. Tästä tapaamisesta lähti liikkeelle yhteistyö ja tapahtumien ketju, joka johti modernin keramiikkataiteen läpimurtoon Suomessa. Finchin keramiikkatuotannon Suomessa voi jakaa kahteen osaan: Iris-osakeyhtiön aikaan 1897–1902 ja sen jälkeiseen aikaan 1903–1930, jolloin hän toimi Taideteollisuuskeskuskoulun ensimmäisessä keramiikanopettajan virassa ja jatkoi samalla taiteellista työskentelyään. Vuoden 1913 jälkeen Finch keskittyi yhä enemmän maalaukseen. Iris-keramiikkaa on ollut esillä monissa kansainvälisissä näyttelyissä, tunnetuimpana ns. Iris-huone Pariisin maailmannäyttelyssä 1900.
–
”Käyttötarkoitusta paremmin palvelevat muodot, linjojen ja värien rytmi ja harmonia lisäävät sitä salaperäisyyttä ja intiimiyttä, joka piilee kaikessa hyvässä savitavarassa…”
A. W. Finch, Ateneum 2/1898
Liisa Hallamaa toimi Arabiassa vuodesta 1945, ensin muun muassa nukkemaakarina, taideteollisuusosastolla vuosina 1950–1957 ja taideosastolla 1957–1971. Saven ominaisuudet kiehtoivat Hallamaata jo varhain. Arabiassa hänen sulavalinjaisten uniikkiesineittensä materiaalina oli aluksi vaikeasti hallittava posliinisavi. Lähes jättiläiskokoiset dreijatut ruukut syntyivät sen jälkeen, kun taiteilija uskaltautui kollegoiden jo valtaamalle reviirille eli karkean samottimassan pariin. Hallamaa jatkoi keramiikan parissa omassa yrityksessään Alamaan keramiikassa 1974–1979 valmistaen käyttö- ja koriste-esineitä sekä seinäreliefejä. Vuoden 1979 jälkeen hän keskittyi seinäreliefeihin pienemmässä verstaassa Perniössä.
”Hän ei ole niukka keraamikko vaan päinvastoin, hän suorastaan tuhlaa väriä ja lasitteita ja käyttää paljon materiaalia niin astioissaan kuin suurissa reliefeissäänkin. Hänen työnsä ovat sanan varsinaisessa merkityksessä koristeellisia.”
Leena Maunula, Helsingin Sanomat 1.4.1981
Itävaltalaissyntyinen Friedl Holzer-Kjellberg toimi Arabian taideosastolla vuosina 1924–1970. Alkupuolen tuotannossa ovat nähtävissä niin Wiener Werkstätten vaikutus kuin 1920-luvun klassismi ja art decokin. 1930–1940-lukujen taitteesta alkaen Holzer-Kjellberg taitavana dreijaajana valmisti modernin klassisia vateja, maljoja ja maljakoita kiinalaisen song-tradition hengessä. Wienissä 1930-luvun alussa nähty pieni kiinalainen riisiposliinimalja innosti hänet uupumattomiin kokeisiin ja ensimmäinen hänen valmistamansa riisiposliiniesine tuli näytteille 1942. 1950-luvun alussa alkoivat Holzer-Kjellbergin omien lasitteiden monipuoliset kokeilut ja loistokkaiden uniikkiesineiden valmistus jatkui vuoteen 1970 asti.
–
Friedl Holtzer-Kjellberg on Arabian taideosaston varhaisia nimiä ja muun muassa riisiposliinituotannon kehittäjä. Collection Kakkosessa on sekä uniikkiesineitä että riisiposliinia.
”Vitriinissä on pieni malja, yksinkertainen ja jalo muodoltaan. Malja on ohut ja hauras, sen lasitus on sileä kuin lapsen poski. Siihen on painettu salainen viesti, jonka huomaa vasta katsoessaan sitä valoa vasten. Se on Sung-malja, tuhannen vuoden ikäinen. Hartaana pitelen pientä, haurasta Sung-maljaa kädessäni. Muoto on täydellinen ja ikuinen. On kuin se olisi tervehdys, viesti keraamikolta keraamikolle.”
Friedl Holzer-Kjellberg, 1949
Karkeasta samottipitoisesta savesta dreijatut ja käsin rakennetut vati-, maljakko- ja pullomuodot antoivat jykevän perustan Annikki Hovisaaren valitsemalle keraamiselle ilmaisulle, joka nousi kärsivällisestä työskentelystä materiaalien parissa – materiaalien, joiden kemialliset reaktiot tapahtuvat näkymättömissä, polttouunin kuumuudessa. Hovisaaren arvostamat maanläheiset massat tukivat harkiten valittuja mattapintaisia oksidilasituksia. Hovisaari toimi Arabiassa Taideteollisuusosastolla 1948–1962 ja sen jälkeen siirtyi Taideosastolle vuoteen 1974 asti. Muun muassa Hovisaaren muotoilemia maljakkomalleja ja koristelaattoja on ollut Taideteollisuusosaston tuotannossa.
”Erilaiset lasitukset näyttävät innoittavan Annikki Hovisaarta jatkuviin kokeiluihin ja loisteliaana esimerkkinä himmeäpintaisesta, pienin kitein kimaltelevasta lasituksesta on matalareunainen sininen vati, jota sopii ihailla ohikulkiessa.”
Kerttu Vaarala, Uusi Suomi 14.11.1971
A. W. Finchin ensimmäisiin oppilaisiin kuulunut Elin Juselius tunnetaan dreijatuista ja käsin maalatuista fajanssiastioistaan. Vaikka Juseliuksen astiamuodot ovat varmoja ja kompakteja, vahvasti maalattu ornamentiikka varastaa toisinaan pääosan ja häivyttää muodon vakaaksi taustaksi, jolta koriste-elementeillä on mahdollisuus ponnistaa lennokkaaseen liikkeeseen. Hän säilytti läpi tuotantonsa tunnistettavan maalaustyylin. Juselius toimi itsenäisenä keraamikkona ystävänsä Gerda Thesleffin tapaan. Ateneumissa 1900-luvun alussa opiskelleessaan hän käytti punasavea ja jatkoi koulun tiloissa punasavella työskentelyä opintojen päätyttyäkin. 1920-luvulla Juselius teki esineitä fajanssista Arabian lukuun ja käytti muissakin töissään fajanssimassoja.
”Elin Juseliuksen käyttämä kasviornamentiikka oli sekä voimakasta että pintakäsittelyltään hyvin sommiteltua ja lisäksi väreiltään vaikuttavaa.”
H.W., Astra 12/2
Birger Kaipiainen loi puolen vuosisadan mittaisen uran Arabian tehtaassa (1937–1988, Rörstrandissa 1954–1958), irrallaan teollisesta muotoilusta. Historian oikut mahdollistivat työsuhteen, jossa taiteilija sai toteuttaa visioitaan teollisuuden kaupallisista paineista piittaamatta. Syntyi laaja, kansainvälisesti noteerattu uniikkiesineiden tuotanto, joka viihtyy keramiikan, maalaustaiteen ja kuvanveiston arvaamattomassa rajamaastossa. 1940-luvun pastellisen hehkeät, muinaiseen renessanssiin kaipailevat uninäkymät, 1950-luvun modernistisesti tyylitellyt figuurit, 1960–1970-lukujen kukkeat pop-fantasiat ja aistikkaat helmilinnut – kaikki nämä hakevat erityistä paikkaansa modernien taidemuotojen välisellä ei-kenenkään-maalla.
–
Kaipiaisen teokset muodostavat yhden Collection Kakkosen isoista kokonaisuuksista. Kokoelmaan kuuluu muun muassa seinäteokset Kuovi sateessa ja Peililinnut sekä kaikki harppua soittavat enkelit.
”Minä vihaan yksitoikkoisuutta ja pelkistämistä. Ja ne, jotka pelkistävät, vihaavat minua.”
Birger Kaipiainen, lehtihaastattelu 1960-luvun lopulla
Ruotsalaisella Tyra Lundgrenilla oli useita taiteellisia hankkeita ja tehdassopimuksia Suomessa, muun muassa Riihimäen Lasin ja Arabian kanssa, joista jälkimmäisestä tuli hänen keramiikan kotinsa. Tämä johti yhteistyöhön, joka jatkui vuodesta 1924 vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelyyn asti. Arabiassa Lundgren osallistui muun muassa Milanon triennaalin 1933 ja Pariisin maailmannäyttelyn 1937 kokoelmiin. Tukholman vuoden 1930 näyttelyssä Lundgren edusti Rörstrandia ja Milanon triennaalissa 1936 Ruotsia. Molemmissa osa esineistä oli tehty Arabiassa. Lundgren työskenteli Ruotsissa Lidköpingin, Rörstrandin ja Gustavsbergin posliinitehtaille. Lundgrenin keraamisia töitä löytyy myös ranskalaisen Sèvresin tuotannosta.
–
Tyra Lundgren on vaikuttanut keramiikkataiteeseen sekä Suomessa että Ruotsissa. Collection Kakkonen on keskittynyt erityisesti Lundgrenin Suomen tuotantoon.
”Kalat ovat olleet yksi luku elämässäni, linnut toinen. – – Kaikella lienee tarkoituksensa, myös taiteilijan elämässä: linnut – kalat, ne opettavat taiteilijalle pidättyväisen, keskittyneen muodon.”
Tyra Lundgren, Ny tidskrift för kunstindustri 1946
Francesca Mascitti-Lindhin tuotantoa voi kuvailla teknisesti innovatiiviseksi, olemukseltaan luonnonläheiseksi, tunnelmaltaan samalla sekä herkäksi että voimakkaaksi. Muotokieleltään Mascitti-Lindhin maljakot, vadit, seinäreliefit ja veistokset ovat usein leikitteleviä. Francesca ja Richard Lindhillä oli 1953–1955 oma paja, jossa valmistui käyttökeramiikkaa. Vuonna 1955 heidät kutsuttiin Arabian taideosastolle, jossa Francesca työskenteli vuoteen 1989 asti. Alkuvuosien suoralinjaisempi tuotanto vaihtui 1960-luvulta alkaen polveilevaan ilmaisuun, jolle materiaalien ennakkoluuloton yhdistely antoi tunnusomaisen luonteensa. Mascitti-Lindhin tuotantoon kuuluu myös monumentaaliteoksia.
–
Mascitti-Lindhin tuotanto edustaa suomalaisen keramiikkataiteen kokeilevaa puolta. Collection Kakkosessa on hänen esineitään 1950–1980-luvuilta.
”Francesca Lindhin taidekeramiikassa ansaitsevat suurimman huomion hänen muhkeat nokkakannunsa ja suuret laakeat tummanpuhuvat vadit, joiden reunat kaartuvat herkästi sisäänpäin. Teosten metallioksidilasitukset ovat kauttaaltaan korkeaa luokkaa, hienostunutta makua todistavia, hillittyjä, mutta eläviä ja mielenkiintoisia.”
Annikki Toikka-Karvonen, Helsingin Sanomat 19.4.1956
Toini Muona oli modernismin pioneeri. Muona edusti Suomen taideteollisuuden terävintä kärkeä 1930–1950-luvuilla. Arabian tehtaalla hän syventyi viiden vuosikymmenen ajan uniikkien keramiikkaesineiden luomiseen, siinä sivussa syntyi taidelasia ja tekstiilejä. Muonan tärkein historiallinen anti on epäsymmetrian ja epätäydellisyyden jalostamisessa, mikä haastoi niin länsimaisen klassisen muotoperinnön kuin Skandinavian hienostuneen muotokulttuurin. Muona hajotti dreijaamiaan muotoja ja muovaili kulhoja primitiivisellä otteella. Voidaan puhua keramiikan ekspressionismista. Yleisön mielikuvissa se sai kansallisen sävytyksen, sillä vertauskohdat muotokokeiluille löytyivät luonnosta, kaarnasta, sammaleista ja järvien ääriviivoista.
–
Toini Muonan jäämistön hankkiminen oli alkusysäys Collection Kakkosen synnylle ja laajamittaiselle suomalaisen keramiikka- ja lasitaiteen keräilylle. Muonan esineitä on kokoelmassa edustavasti, muun muassa iso joukko Heiniä.
’’Jos sattuu astumaan Toini Muonan ateljeehen, kun hän työskentelee, tuntuu kuin silmien edessä olisi maagiseen ympyrään asettautunut velho, joka on työssään yhteydessä mystisiin voimiin ja olentoihin.’’
Margaretha Bjurström, Svenska Dagbladet 1.10.1944
Kristina Riska muovailee tilaa. Tyhjä ja täysi, valo ja varjo, aine ja aineettomuus, ruma ja kaunis kohtaavat. Riska haastaa itsensä työn äärellä: kookkaat muodot kasvavat esiin kärsivällisessä, mutta vaativassa työprosessissa. Tinkimätön työskentely perinteisellä makkaratekniikalla tuottaa tekijälle tunnusomaisia ohuita, lähes mahdottomia, hauraita seinämiä, jotka uhmaavat olemassaolollaan aikaa ja paikkaa. Riska rakentaa myös osista koostuvia monumentaaliveistoksia. Hänen ensimmäinen Arabian jaksonsa ajoittuu vuosiin 1986–1987. Vuosina 1989–1992 Riska työskenteli omalla studiolla Helsingin Kaapelitehtaalla. Vuodesta 1992 hän on työskennellyt Arabian taideosastolla, jonka toimintaa jatkaa vuodesta 2004 Arabian Taideosastoyhdistys.
–
Riskan käsinrakennetut, suuret teokset edustavat Collection Kakkosessa uudempaa, kansainvälisesti tunnustettua tekijäpolvea.
”Teokseni ovat suurikokoisia, sillä ne eivät ole esineitä. Jos olisin tehnyt niistä pienikokoisia, niihin olisi suhtauduttu kuin esineisiin. Monet haluavat itselleen esineitä, pieniä asioita. Suuria asioita sitä vastoin haluavat harvat. Esineellisyys ja suuruus eivät sovi yhteen.”
Kristina Riska, Hauras aika 1987
Kyllikki Salmenhaara on tunnettu mestarillisten, dreijattujen esineiden tekijänä. Tarkemmin perehtyessä huomaa, että kyse ei ole ainoastaan taidosta vaan töiden taustalla on johdonmukainen pyrkimys jalostaa taito taiteeksi. Työt ovat rohkeita, viimeistely on tehty yksinkertaisin ja selkein keinoin. Töistä näkee, miten ne on tehty, mutta silti usein ammattilainenkin jää ihmettelemään, miten jokin muoto on ollut mahdollista tavoittaa. Vuosina 1947–1950 Salmenhaara työskenteli Arabian Taideteollisuusosastolla ja Taideosastolla 1950–1961. Käsivamman takia hän joutui jättämään dreijaamisen ja toimi sen jälkeen tulevien keraamikko- ja keramiikkataiteilijasukupolvien yliopettajana Taideteollisessa korkeakoulussa 1970–1981. Hän valmisti 1970–1980-lukujen taitteessa vielä sarjan veistoksia Ateneumissa.
–
Suomalaiseen keramiikkataiteeseen sekä tekijänä että opettajana syvästi vaikuttaneen Salmenhaaran esineitä on Collection Kakkosessa edustavasti, muun muassa runsaasti lentäviä lautasia, pyöreämahaisia majakoita ja Kirjeitä.
”Ole onnellinen, jos olet vuosien uurastuksen aikana kyennyt karsimaan häritsevät tekijät ja saanut aikaan yksinkertaisen, puhtaan esineen.”
Kyllikki Salmenhaara, Arkkitehti 6/1955
Venäjällä syntynyt ja 21-vuotiaana Suomeen saapunut Michael Schilkin opiskeli 1920-luvun puolivälissä päivätyön ohella Taideteollisuuskeskuskoulun yhteydessä toimivassa käsityöläiskoulussa eli Ateneumin iltalinjalla. 1930-luvulla hän alkoi poltattaa iltapuhteina syntyneitä töitään Arabiassa. Kurt Ekholm kiinnostui tuotteliaasta kuorma-autokuskista, kutsui tämän kokeilemaan kynsiään tehtaan tiloissa – ja loppu on historiaa. Schilkin teki koko keraamisen uransa Arabiassa 1936–1962 ja oli mukana kaikissa tärkeissä taideosaston esiintymisissä. Hänen ominta alaansa olivat eläin- ja ihmisveistokset sekä arkkitehtuuriin liittyvä monumentaalinenkin kuvanveisto, kuten Kauppakorkeakoulun fasadireliefit Helsingissä.
–
Collection Kakkosessa on edustava kokoelma Michael Schilkin eläinveistoksia eri vuosikymmeniltä. Myös yksi moniosainen seinäteos (Kahvihetki) on osa kokoelmaa.
’’On elämys ensimmäisen kerran kohdata Michael Schilkin töissään. Hänen lahjakkuutensa on kiistämätön ja laaja-alainen, se suorastaan pursuilee fantasiaa ja huumoria. Tämä on rohkeata, sievistelemätöntä keramiikkataidetta, jossa koko keraamisen tekniikan orkesteri on otettu käyttöön.’’
Nathalie Krebs, Svenska Hem i ord och bilder, 1945
Aune Siimes kuuluu keramiikkataiteilijoidemme edelläkävijöihin ohuen posliinin käsittelyssä. Hän kehitti omaperäisen, kerroksellisen posliininvalutekniikan voidakseen ilmaista itseään haluamallaan tavalla. Siimeksen munankuorenohuiden kulhojen ja maljakoiden rinnalla posliinikorut ja omalla versiollaan nerikomi- ja neriage-tekniikoista luovasti toteutetut maljat sekä uran alussa muotoillut pienoisveistokset ja usein häränverilasitteiset kivitavara- ja samottimassaesineet muodostavat tasapainoisen ja kauniin elämäntyön kokonaisuuden. Aune Siimes työskenteli Arabiassa vuosina 1932–1964, Taideosastoon hän lukeutui vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelykokoelmasta alkaen.
–
Siimeksen ohuet ja kerrokselliset posliiniesineet edustavat suomalaisen keramiikkataiteen taidokasta, harvinaisempaa suuntaa. Collection Kakkosessa on esineitä Siimeksen kaikilta kausilta.
”Porsliinin mestarina oleminen edellyttää taiteilijalta yhden vaikeimman materiaalin hallitsemista. Tuon osaamisen vieminen niin pitkälle kuin mitä Aune Siimes on tehnyt hauraissa ja hennoissa maljakoissaan, merkitsee että hänet saa luvan laskea yhdeksi maailman todella suuriksi porsliinin mestareiksi.”
Marika Hausen, Hufvudstadsbladet 12.10.1964
Kuvataiteilija Kim Simonsson valaa ja rakentaa teoksensa käsin. Keramiikkaveistosten koko vaihtelee, mutta tyypillisesti mittakaava noudattelee lasten mittakaavaa. Simonsson tunnettiin pitkään valkoiseksi lasitetuista, miltei kliinisen tarkoista teoksista, jotka usein liitettiin anime- ja manga-estetiikkaan. Viime vuosina häneltä on nähty teoksia sarjasta Moss People. Ne ovat samettisen vihreitä lapsi- ja eläinhahmoja, Simonssonin luomia kertomuksia, jotka nappaavat katsojan mukaan seikkailuun. Simonsson voitti vuonna 2004 Vuoden nuori taiteilija -palkinnon ja on työskennellyt Arabian Taideosastoyhdistyksessä samasta vuodesta alkaen. Arabian lisäksi Simonsson työskentelee kotistudiossaan Fiskarsissa.
”A strange, enchanted sadness runs through Mr. Simonsson’s work, as though he were trying to connect to some abandoned magical place in his own psyche.”
Ken Johnson, The New York Times, 28.10.2006
Pioneerikeraamikko Gerda Thesleffin elämään mahtui monenlaista, niin inspiroivaa matkustelua kuin arkista aherrustakin. Taidemaalarisisarensa taloudenhoitajana hän liikkui kansainvälisissä taidepiireissä ja pääsi usein nauttimaan myös välimerellisistä maisemista. Näitä kokemuksia hän tulkitsi fajanssiesineissään. Töiden uutta luova raikkaus huomattiin kyllä näyttelyissä, mutta varsinaisen elantonsa Gerda Thesleff ansaitsi lääkintävoimistelijana. Ateneumissa 1900-luvun alussa opiskelleessaan Thesleff käytti punasavea ja jatkoi koulun tiloissa studiotyöskentelyä opintojen päätyttyäkin.
”Gerda Thesleff aikaansaa toisinaan muotoja, jotka ovat linjoiltaan ja suhteiltaan hämmästyttävän hienostuneita ja herkkiä. Mutta toisinaan tuo hämmästys muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun näkee millä naiiviteetilla hän sitten koristelee niitä, melkein kuin alalla itseoppineena.”
Crayon, Svenska Pressen 117/1922
Oiva Toikka oli noin viidenkymmenen vuoden ajan Nuutajärven lasitehtaan merkittävin lasitaiteilija. Aloitettuaan Nuutajärvellä vuonna 1963 hän vakiinnutti muutamassa vuodessa asemansa lasitehtaan kaupallisen tulevaisuuden kannalta keskeisenä tekijänä – yksilönä ja arvostettuna taiteellisena vaikuttajana. Toikan lasiesineet ja erityisesti taidelasi poikkesivat merkittävästi Iittala-ryhmän viileän modernista klassisesta muotoilusta. Toikasta tuli kansainvälisesti tunnettu ja hänen uskolliset ihailijansa olivat niin ikään kansainvälisiä. Hänen Lintunsa pitivät lasitehtaan toiminnassa ja kannattavana ja varmistivat paikallisten lasinpuhaltajien työllisyyden vuoteen 2014 saakka, jolloin tehdas lopetti toimintansa.
–
Oiva Toikan laaja kokoelma sisältää teoksia uran alkuvaiheilta sen loppuun. Kokoelman helmi on Lasimetsä, useasta osasta koostuva monumentaalinen teos.
”Oiva Toikan tuotanto on kuin kansalliseepos. Siinä on luontoa, kansaa, arkkitehtuuria, kuvanveistoa, maalaus-, lavastus-, ja kertomataidetta ja arkiesineitä. Vain musiikki puuttuu, mutta katsoja vaistoaa duurisoinnut. Oiva Toikan eepos säteilee innostusta, avoimuutta ja elämänmyönteisyyttä. Se on sydämen maisemaa, joka koskettaa kaikkia.”
Tuula Poutasuo, 1993
