Markku Salon Huvimaja ja Amazonas osaksi kokoelmaa

Collection Kakkonen on hankkinut kokoelmiinsa kaksi lasitaiteilija ja -muotoilija Markku Salon 1990-luvun alussa luomaa ja vuonna 2022 varovasti “restauroimaa” teosta. Markku Salon taiteen lähtökohtana toistuvat materiaali, muinainen mytologia, luonto ja kokemuksellisuus. Veistoksissaan Salo käyttää lasin rinnalla muitakin materiaaleja, kuten metallia ja kiveä.

”Huvimaja (1990/2022) kutsuu astumaan sisään ja tutkimaan, mitä sen seiniin on ajan saatossa kerääntynyt. Majaan on muodostunut oma, salaperäinen ekosysteeminsä. Amazonas-veistoksen (1991/2022) taustalla on taas tieto Amazon-jokea ympäröivän sademetsäalueen 1990-luvulla kiihtyneestä tuhoamisesta. Nimi yhdistyy myös kreikkalaisen taruston naissotureihin, joiden mukaan Amazon on mahdollisesti saanut nimensä. Veistoksen naishahmo on taisteluhuuto sademetsien pelastamiseksi.”, kertoo EMMA – Collection Kakkosen kuraattori Aura Vilkuna.

Veistokset voi kokea Espoon modernin taiteen museossa Näyttelykeskus WeeGeellä.