Raija Tuumi

Raija Tuumi

Raija Tuumin tuotannolle tunnusomaisia piirteitä ovat tekemisen rohkeus, improvisointi, dreijauksen täydellinen hallinta, karhea samottimassa ja jykevät, olemassaoloaan pelkäämättömät, yksinkertaiset muodot. Hänen työnsä toimivat yhtä lailla suuressa kuin pienessä mittakaavassa. Suurimmat vadit ovat halkaisijaltaan 80 senttimertriä, pienimmät miniatyyrit tuskin paria senttiä. Sirot, kaartuvat korvat ja perforoinnit antavat esineille omanlaistaan luonnetta. Tuumi työskenteli Arabian taideosastolla vuosina 1950–1974 ja 1974–1977 omassa Jousapot-pajassaan, jossa käytti myös punasavea. Tuumi pysyi tinkimättömästi koko uransa ajan ruukuntekijänä, jonka vadit ja ruukut kasvoivat veistoksellisiin mittoihin. Tuumi itse kutsui esineitään tuttavallisesti pytyiksi.

Tuumi on suomalaisen keramiikkataiteen kentässä tinkimätön, arvostettu ruukuntekijä, jonka karheasta massasta dreijattuja esineitä Collection Kakkosessa on 1950–1970-luvuilta.

Raija Tuumi, family

”Raija Tuumi työskentelee improvisoiden, päivän tunnelmien mukaan: hän ottaa massamöykyn, istahtaa dreijan ääreen ja alkaa työskennellä. Hän ei koskaan piirrä esineitä etukäteen, – ’Jos massa haluaa nousta ylöspäin, annan sen nousta. Jos se leviää, teen matalamman esineen’.”

Anja Smolander, Kuvastin 6/1973

 

  1. Raija Tuumi, Korvallisia kulhoja, ArabiaRyhmä, 1970
  2. Raija Tuumi, Vati, kulho ja korvallinen astia, ArabiaVati, kulho ja korvallinen astia, 1960-luku
  3. Raija Tuumi, Kulhoja ja vateja, ArabiaKulhoja ja vateja, 1950-70-luku