Nanny Still oli Riihimäen Lasi Oy:n tunnetuin taiteilija. Hän suunnitteli käyttölasia ja maljakoita, mutta koko uransa ajan myös taidelasia. Mentyään naimisiin 1958 hän muutti amerikkalaisen miehensä kanssa Brysseliin, jossa hän asui koko loppuikänsä. Hän tunsi kansainväliset trendit jo ennen kuin sana tuli tutuksi Suomessa. Näyttelynsä yhteydessä Pariisissa hän totesikin, että Suomessa kohuttu ankara pelkistyneisyys oli vain köyhyyttä, jota ei kannattanut Pariisissa esitellä. Suomenruotsalaisella määrätietoisuudella hän teki monipuolisen uran niin Suomessa kuin Keski-Euroopassakin ja jatkoi lasin tekemistä käytännössä elämänsä loppuun saakka.
”Modernismin suomalaisen taidelasin keinot olivat 1950-luvun puoliväliin tultaessa hioutuneet äärimmäisen hienostuneiksi, mutta tässä ylevässä estetiikassa oli samalla jotain karua ja sisäänpäin kääntynyttä. Nanny Stillin uusien muotojen estetiikka oli kevyempää: hallitussa muotitietoisuudessaan se oli ultramodernistista, mutta samalla siinä oli jotakin välitöntä – pilkettä silmäkulmassa.”
Harri Kalha, 2001