Timo Sarpaneva

Tima Sarpaneva

Timo Sarpaneva suunnitteli ensimmäiset lasiesineensä Iittalan lasitehtaalle vuonna 1951. Jo hänen ensimmäiset työnsä herättivät huomiota. Vuoden 1954 Milanon triennaalin menestys tikkupuhallettuine Orkideoineen ja Kajakkeineen teki hänestä maailmankuulun. Vaikka näyttelyt osaltaan rytmittävät Timo Sarpanevan tuotantoa, uudet valmistustekniikat näyttävät olleen erityisen inspiroivia. Omien sanojensa mukaan hänen lähtökohtanaan oli aina taide. Vuonna 1956 markkinoille tullut i-lasi, poltettuun puumuottiin puhalletut Finlandiat vuodelta 1964, Arkipelagot vuodelta 1978 ja Lasiaika ja Claritas 1980-luvun alussa vahvistivat entisestään hänen keskeistä merkitystään lasitaiteilijana.

Collection Kakkosen Sarpaneva kokoelma on laaja käsittäen taiteilijan koko tuotannon sen ensihetkiltä viimeiseen ponnistukseen maestro Pino Signoretton kanssa.

Ryhmä lasiteoksia, Sarpaneva

”Kerta toisensa jälkeen hän luo jotain, jota ei uskottu mahdolliseksi. Tässä ulottuvuudessa hän näyttäytyy lasin velhona ja mestarina, joka sormillaan, uteliaalla katseellaan ja selittämättömällä taidollaan pakottaa lasin joka kerta uuteen muotoon.”

Dan Sundell, 1993

 

  1. Timo Sarpaneva, Lansetti II, IittalaLansetti II, 1952
  2. Timo Sarpaneva, Sydän, IittalaSydän, 1950-luku
  3. Timo Sarpaneva, Kajakki, IittalaKajakki, 1954
  4. Timo Sarpaneva, Hiiden helmet ja hiiden nyrkki, IittalaHiiden helmet ja hiiden nyrkki, 1951
  5. Timo Sarpaneva, Nukkuva lintu, NuutajärviNukkuva lintu (Black Bird), 1996
  6. Timo Sarpaneva, Taide-esine ja Ilmat, IittalaTaide-esine ja Ilmat, 1954
  7. Timo Sarpaneva, Finlandia, IittalaFinlandia, 1964
  8. Timo Sarpaneva, Gateway to Dreams, IittalaGateway to Dreams, 1981
  9. Timo Sarpaneva, Smile, IittalaSmile, 1994
  10. Timo Sarpaneva, Chiesa di Ammiana, Studio Pino Signoretto MuranoChiesa di Ammiana, 1999
  11. Timo Sarpaneva, Liber Mundi, Studio Pino Signoretto MuranoLiber Mundi, 1999
  12. Timo Sarpaneva, Meri, VeniniMeri, 1990
  13. Timo Sarpaneva, KosketusKosketus, 1987