Kyllikki Salmenhaara on tunnettu mestarillisten, dreijattujen esineiden tekijänä. Tarkemmin perehtyessä huomaa, että kyse ei ole ainoastaan taidosta vaan töiden taustalla on johdonmukainen pyrkimys jalostaa taito taiteeksi. Työt ovat rohkeita, viimeistely on tehty yksinkertaisin ja selkein keinoin. Töistä näkee, miten ne on tehty, mutta silti usein ammattilainenkin jää ihmettelemään, miten jokin muoto on ollut mahdollista tavoittaa. Vuosina 1947–1950 Salmenhaara työskenteli Arabian Taideteollisuusosastolla ja Taideosastolla 1950–1961. Käsivamman takia hän joutui jättämään dreijaamisen ja toimi sen jälkeen tulevien keraamikko- ja keramiikkataiteilijasukupolvien yliopettajana Taideteollisessa korkeakoulussa 1970–1981. Hän valmisti 1970–1980-lukujen taitteessa vielä sarjan veistoksia Ateneumissa.
–
Suomalaiseen keramiikkataiteeseen sekä tekijänä että opettajana syvästi vaikuttaneen Salmenhaaran esineitä on Collection Kakkosessa edustavasti, muun muassa runsaasti lentäviä lautasia, pyöreämahaisia majakoita ja Kirjeitä.
”Ole onnellinen, jos olet vuosien uurastuksen aikana kyennyt karsimaan häritsevät tekijät ja saanut aikaan yksinkertaisen, puhtaan esineen.”
Kyllikki Salmenhaara, Arkkitehti 6/1955